logo
sv fi en

sijoita

Ryhdy STADION­SIJOITTAJAKSI

Oy Jeppis Stadion vie stadionrakennusprojektia eteenpäin. Project Liv Arenan rakentaminen nykyiselle Länsikentälle tulee maksamaan noin 7,5 miljoonaa euroa. Suurin osa rahoituksesta, noin 70 prosenttia on lainaa kun taas 20 prosenttia rahoituksesta tulee erinäisien tukien kautta.

Viimeinen palapelin palanen tässä kokonaisuudessa on me kaikki. Sinä ja minä. Suunatulla osakeannilla pyritään yksityishenkilöiltä, yhteisöiltä ja yrityksiltä keräämään viimeiset 10 prosenttia, eli 500 000 euroa jotta stadionin rahoitus saadaan kokonaisuudessaan kasaan.

tietoa meneillään olevasta osakeannista

Oy Jeppis Stadion Ab suorittaa suunnatun osakeannin. Osakeanti suoritetaan 24. marraskuuta 2020
pidetyn ylimääräisen yhtiökokouksen valtuutuksella ja osakeomistajien etuoikeuksista poiketen.

Osakeannin tarkoitus on hankkia pääomaa Pietarsaaren uuden jalkapallostadionin edelleen
suunnittelemiseen sekä rakentamiseen.

Osakeannissa lasketaan liikkeelle vähintään 100 kpl ja enintään 4000 kpl uutta yhtiön B-osaketta. B-
osake oikeuttaa yhteen (1) ääneen per osake. Alkuperäisosakkaiden (Ab Liga Jaro Oy, Jaro Junior, JBK,
FC United sekä IFK Jakobstad) osakkeet ovat A-osakkeita, joilla on 10 (kymmenen) ääntä per osake.

Uusien B-osakkeiden merkintähinta on 500 euroa per osake, joka on osakkeen oletettu käypä arvo.
Merkintähinnasta 25 euroa kirjataan osakepääomaksi ja 475 euroa kirjataan vapaan pääoman
rahastoon.

Merkityt osakkeet on maksettava yhtiön pankkitilille viimeistään 30 päivää merkinnän jälkeen.

Valmiina Pietarsaaren uusi jalkapallostadion tulee tarjoamaan katsomopaikan 3600 lajin ystävälle, mikä tekee kokonaisuudesta erittäin kustannustehokkaan sekä kansallisessa että alueellisessa vertailussa.

Jätä alla olevan lomakkeen kautta yhteystietosi, niin otamme yhteyttä ja kerromme miten juuri SINÄ voit olla mukana toteuttamassa jalkapallokaupungissamme kytevää unelmaa Project Liv Arenasta.

Osakkeenomistus on jaettu seuraaviin ryhmiin:

Omistamalla 1 osakkeen olet Jeppis Stadionin perustajajäsen

2-9 osaketta, Kulta-jäsen

10-19 osaketta, Platina-jäsen

20+ osaketta, Timantti-jäsen


Ota yhteyttä